Valot pimeyksien reunoilla (Vain elämää kausi 7) - Kaija Koo & Pyhimys

Koneeseen kadonnutta Ei voi takaisin saada Kulutettu käytetty Ruokkimaan ympyrää Luotettu ehkä liikaa Siihen että aika korjaa Se minkä vuoksi nähtiin Niin kovin paljon vaivaa Että hajalle saatiin Se mikä kauniiksi tarkoitettiin Kipu kuolee huutamalla Alastomana lattialla Miten kauan sitä kestää Ei, sitä ei voi tietää Kehen sattuu ja kuinka paljon Siitä kysymys enää tässä kai on Kun on saavuttu siihen pisteeseen Ettei mikään ole varmaa Maailman pisimmät tunnit Niiden otteeseen jää kiinni Niitä kantaa loppuun asti Vaikka itse ei aina huomaa Millainen on se taivas Jota ei löydetty koskaan Olen kuullut paljon siitä Osan jopa omasta suustani Voi niin pitkälle jaksaa Kun itsellensä vakuuttaa Kipu kuolee huutamalla Alastomana lattialla Miten kauan sitä kestää Ei, sitä ei voi tietää Kehen sattuu ja kuinka paljon Siitä kysymys enää tässä kai on Kun on saavuttu siihen pisteeseen Ettei mikään ole varmaa Joku meistä on onneton Palanut mutta tunnoton Katuva mutta uskoton Enemmän kuin rauhaton Periaate on ehdoton Perustelu on aukoton Yhtälö ehkä mahdoton Miten niin muka armoton? Kipu kuolee huutamalla Alastomana lattialla Miten kauan sitä kestää Ei, sitä ei voi tietää Kehen sattuu ja kuinka paljon Siitä kysymys enää tässä kai on Kun on saavuttu siihen pisteeseen Ettei mikään ole varmaa

Mä vannon vannon vannon Et huomena sekoiluni päättyy Mut jatkan jatkan jatkan Kunnes sun sydämmesi särkyy Kun riidellään, mä uhriudun Käytökselläni mursin sut Sanoit että sä luulit Että sä tunsit mut Oon niin pahoillani, Etten osannutkaan pysyy aloillani Kadun pahoi sanojani, Jotka sai sut kerään kamojasi Tulevaisuus oli meitä varten Mut löin sun selän seinää vasten Vielä ei ollut aika kirkonkellojen eikä lasten Hei älä ikinä enää Yhdenkään ihmisen anna Sua kohdella niinkuin mä kohtelin, Loukkasin ja haavoitin sua Älä rakasta ketään Joka voi olla niin julma Mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin Ja haavoitin sua Toivon että hän pitää, Paremmin onnesta huolta Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa Kaivoin käteen taas saman kuvan Mietin et kuin pystyit ees rakastaan mua Olin kamala, samalla hajalla Kenenkään ei ois tarvinnu varastaa sua Nyt en voi palata majakan luo Mä kirjotan tätä ja samalla juon Joskus draamaa tahallaan luon Sulle kaikki aseet mun lyömiseen tavallaan suon Tiedän et loukkasin ja haavoitin Ilkeet sanat tikareiksi tarkoitin Ja vielä kaadoin suolaa haavoihin Tekisin kaiken toisin jos vaan voisin Paljon korjata tahtoisin Ja vielä yhden pyytäisin sulta älä koskaan rakasta ketään, Joka voi olla niin julma Hei älä ikinä enää Yhdenkään ihmisen anna Sua kohdella niinkuin mä kohtelin, Loukkasin ja haavoitin sua Älä rakasta ketään Joka voi olla niin julma Mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin Ja haavoitin sua Toivon että hän pitää, Paremmin onnesta huolta Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa Toivon että hän pitää, Paremmin onnesta huolta Onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa

Minä en tiedä mitään, kauniinpaa kuin sinä Sinun silmäsi aamullakin loistaa tähtinä Minä tahtoisin piirtää. Sinun kasvosi tauluun. Minä tahtoisin siirtää sanasi tähän lauluun Sinä olet minun ilta Päiväsiestan tee Olet kultainen kuunsilta yli raivoovan veen Sinä olet eri maata. Ei sitä kartalla näy Eikä sieltä tahtoisi pois, kun kerran siellä käy Minä tiedän sinun aina olevan siellä Mihin ikinä tieni mennä voi Aivan tiettömälläkin tiellä minun tuulessani soi Muistan sinut kun olin se tyttösi nuori Ei kaikki osunut kohdalleen Ei sinulle riittänyt ulkokuori ja tyttö otti jalat alleen Sinä teit minun eteen sen sileän tien Kun sitä pitkin matkaa tekee se pois menneestä vie Olet ylöspäin liuku Huokaukseni oi oi oi Olet Hopeainen tiuku, joka tuulessa soi Minä tiedän sinun aina olevan siellä Mihin ikinä tieni mennä voi Aivan tiettömälläkin tiellä minun tuulessani soi Muistan sinut kun olin se tyttösi nuori Ei kaikki osunut kohdalleen Ei sinulle riittänyt ulkokuori ja tyttö otti jalat alleen Minä tiedän sinun aina olevan siellä Mihin ikinä tieni mennä voi Aivan tiettömälläkin tiellä minun tuulessani soi Muistan sinut kun olin se tyttösi nuori Ei kaikki osunut kohdalleen Ei sinulle riittänyt ulkokuori ja tyttö otti jalat alleen Minä en tiedä mitään, kauniinpaa kuin sinä Sinun silmäsi aamullakin loistaa tähtinä