Sinä Lähdit Pois - Vesa-Matti Loiri

Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin? Mä suuren ilon ilmoitan Maan kansoille nyt tulevan. Herramme Kristus teille nyt On tänään tänne syntynyt, Ja tää on teille merkiksi: Seimessä lapsi makaapi. Nyt Jumalalle kunnia, Kun antoi ainoon Poikansa. Siit enkelitkin riemuiten Veisaavat hälle kiitoksen.

Lapissa kaikki kukkii nopeasti Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin Tuon usein tuntenut oon raskahasti Kun katson kansan tämän vaiheisiin Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta Ja suuri surkastua alhaiseen Miks meillä niin on monta mielipuolta Miks vähän käyttäjiä kanteleen Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu Kuin heinää, miestä, toiveen tosiaan Miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu Tai kesken toimiansa katkeaa Muualla tulta säihkyy harmaahapset Vanhoissa hehkuu hengen aurinko Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset Ja nuori mies on hautaan valmis jo Ja minä itse, miksi näitä mietin? Se merkki varhaisen on vanhuuden Miks seuraa käskyä en veren vietin Vaan kansain kohtaloita huokailen On vastaus vain yksi Lapin suvi Sit' aatellessa mieli apeutuu On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi Ja kukkain kukoistus, ja riemu muu Mut pitkä vain on talven valta Hetken tääl aatteet levähtää, kuin lennostaan Kun taas ne alkaa aurinkoisen retken Ja jättävät jo jäisen Lapin maan Oi valkolinnut vieraat Lapin kesän Te suuret aatteet, teitä tervehdän Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän Jos muutattekin maihin etelän Oi oppi ottakaatte joutsenista Ne lähtee syksyin, palaa keväisin On meidän rannoillamme rauhallista Ja turvaisa on rinne tunturin Havisten halki ilman lentäkäätte Tekoja luokaa, maita valaiskaa Mut talven poistuneen kun täältä näätte Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa

Kaikki te kiertävät tunteet ja tuskat Tulkaa kotiin Myöskin sa saartava kauneuden kaipuu Ettekö nää, miten valkeus vaipuu Varjot pitenee Elämä lyhenee Kuoleman jalka vain kulkea jaksaa Kaikk' elon etsijät, eksynehetkin Tulkaa kotiin Kohta jo korpien komerot tummuu Aurinko sammuu Pimeys peittää maan Portit suljetaan Eivätkä aukene enää koskaan Kaikki te ystävät harvat ja hyvät Tulkaa kotiin Kuin valot luojaansa suuret ja pienet Kotiinsa kulkevat ihmiset karjat Ilot, muistot etenee Toivot vähenee Kohta ei erota toistaan toinen

Maailman kyliin mä väsyin, Ota syliin Sun kätes otsaani viilentää Sano jotain näin Katveessa sotain Niin pääsen lähemmäksi elämää Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää Oot niin avoin Sä miljoonin tavoin Mua kiskot lähemmäksi elämää Ota viini ja juo se on elämä mun Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun Luodut emme me olleet toisillemme, Me kaiken loimme, loimme elämää Ota viini ja juo se on elämä mun Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun Pääsen sisään näin voimaani lisään Näin liikun lähemmäksi elämää Kyynel valuu ja taas alkaa paluu On tämä kaikki hyvin tärkeää Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen Näin ollen lähempänä elämää

Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin Tai taitun ma talvisäihin, Moni murtunut onpi jo ennemmin Ja jäätynyt elämän jäihin. Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan? Ikinuori on nuoruus laulujen vaan Ja kerkät lemmen ja keväimen, Ilot sammuvi ihmisten. Mitä siitä jos en minä sammukaan Kuin rauhainen, riutuva liesi, Jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan Ja vaipuvi merillä miesi. Kas, laulaja tähtiä laulelee Hän meriä suuria seilailee Ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin Käy purjehin reivatuin. Mitä siitä jos en minä saanutkaan, Mitä toivoin ma elämältä, Kun sain minä toivehet suuret vaan Ja kaihojen kantelon hältä. Ja vaikka ma laps olen pieni vain, Niin jumalten riemut ma juoda sain Ja juoda ne täysin siemauksin - Niin riemut kuin murheetkin. Ja vaikka ma laps olen syksyn vaan Ja istuja pitkän illan, Sain soittaa ma kielillä kukkivan maan Ja hieprukan hivuksilla. Niin mustat, niin mustat ne olivat; Ja suurina surut ne tulivat, Mut kaikuos riemu nyt kantelen Vielä kertani viimeisen! Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt Olen koirana lempeä täällä, Miten rikasten portailla pyydellyt Olen tuiskulla, tuulissäällä, Vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain - Ja kun minä muistelen, mitä ma sain Ja mitä ma nielin ja vaikenin Ja mitä ma ajattelin! Miten oon minä kulkenut, uskonut, Ett' eivät ne unhoitukaan! Ja sentään ne oon minä unhoittanut Kuin unhoittaa voi kukaan. Ja sentään se nousi, min kohtalot kaas, Ja sentään ma seppona seison taas Taas taivahan kansia taon ja lyön - Oi, onnea tähtisen yön!

Kun muistelen Kuink' monta iltoa Olen istunut yksin, yksin Ja katsellut taivahan tähtiä Jotka vilkkuvat vieretyksin Niin tyttöni, oi tyttöni Sua lähelle tulla mun täytyvi Ja katsoa kauan, kahauan Jaha katsoa kahauan, kauan Niin tyttöni, oi tyttöni Sua lähelle tulla mun täytyvi Ja katsoa kauan, kahauan Jaha katsoa kahauan, kauan Kun muistelen Kuink' monta taivalta Olen kulkenut korpimailla Olen istunut alla kuusien Ja istunut iloja vailla Niin tyttöni, oi tyttöni Sua suudella kauan mua täytyvi Ja itkeä, itkeä hiljaa Jaha itkeä, itkeä hiljaa Niin tyttöni, oi tyttöni Sua suudella kauan mua täytyvi Ja itkeä, itkeä hiljaa Jaha itkeä, itkeä hiljaa Kuhun muistelen Kuinkä monta aatosta Olen aatellut pahaa siellä Jotk' ois yhdessä me vältetty Ja voitettu yksi miellä Oi tyttöni, oi tyttöni Mua lempiä paljon sun täytyvi Ja lempiä kauan, kauan Jaha lempiä kauan, kauan Oi tyttöni, oi tyttöni Mua lempiä paljon sun täytyvi Ja lempiä kauan, kahauan Jaha lempiä kauan, kauan Oi tyttöni, oi tyttöni Mua lempiä paljon sun täytyvi Ja lempiä kahauan, kauan Jaha lempiä kahauan, kauan